Ensinnäkin täytyy mainita, että luin tämän kirjan erään hyvän ystäväni suosituksesta. En olisi kuunaan tullut valinneeksi kirjaa kannen perusteella, joten jos aiot tämän arvostelun luettuasi kipittää lähikirjastoon kyseistä teosta lainaamaan, kannattaa hyllyt koluta huolella läpi. Itse kävelin kirjan ohi about viisi kertaa ennen kuin haukankatseeni havaitsi harmahtavan selkämyksen kirjameren seasta. 

Adams on tunnettu mm. teoksestaan Linnunradan käsikirja liftareille. Tai jos tuo tieteiskirjallisuuden klassikko ei soita kelloja (shame on you!), on kirjailija kirjoittanut myös muita fiktiolla leikitteleviä kirjoja, joten nyt pää ulos sieltä tynnyristä ja kirja kauniiseen käteen. 

Sielun pitkä pimeä teehetki on julkaistu vuonna 1988, mutta vielä kahden vuosikymmenenkin jälkeen kirja valloittaa lukijan kuin lukijan letkeällä kielellään, ripeillä tapahtumakäänteillään ja auttamattoman huvittavilla henkilöhahmoillaan. Vaikka juoni on perustavaa laatua, sitä sävyttävät niin omaperäiset tavat ilmaista asioita, ettei juoneen loppuviimein edes kiinnitä erityisemmin huomiota. Toinenkin pikkuseikka erottaa tämän kirjan useimmista muista: hahmoja kuvaillaan hädin tuskin ollenkaan. Mielikuvien luominen jää siis pitkälti lukijan huoleksi, mutta tässä tarinassa se todella toimii. 

Kirjan henkilöitä:

  • Dirk Gently: Kirjan päähenkilö. Erittäin suorasanainen, erittäin oivaltava, mutta auttamattoman epäsiisti yksityisetsivä, jonka viimeisin toimeksianto alkaa ikävästi, kun asiakkaan pää päätyy pyörimään levylautasen päälle tämän oman talon kellariin.
  • Kate Schechter: Okei, yrittäkääpä lausua tämän naisen nimi takeltelematta! Kate on kaikessa energisyydessään ja temperamenttisuudessaan miltei yhtä kimurantti kuin nimensäkin, mutta juuri se tekee hänestä niin rakastettavan hahmon. Katen ja Dirkin polut risteilevät useasti tarinan aikana, ja juonen kerronta vaihtelee liki luvuittain näiden kahden välillä. Heidän taidokkaasti kirjoitettuja dialogejaan on ilo seurata.
  • Tor: Niille jotka eivät tunne skandinaavisia jumalmyyttejä (perustietoutta, herranen aika!) kerrottakoon, että Tor on äkkipikainen ukkosen jumala, jonka Kate kohtaa kirjan alussa ollessaan Heathrowin lentokentän lähtöselvityksessä. Torin mukana kulkee jumalalle tyypillinen vasara, jonka voimia päästään seuraamaan juonen kuluessa monta kertaa. 

Juonen alkuasetelma lyhyehkösti: 

Kate Schechter on aikeissa matkustaa lentokoneella Osloon, mutta matkaan tulee odottamattomia mutkia, kun kentällä tapahtuu räjähdys, joka muuttaa Katen päämäärän Oslosta sairaalaan. Ennen räjähdystä Kate muistaa käyneensä kiivasta sananvaihtoa ulkomaalaisen miehen kanssa, joka ei jostain syystä ollut katsonut aiheelliseksi ottaa mukaansa passiaan, lippuaan tai luottokorttiaan ja joka seisoi lähtöselvityksen jonossa aivan Katen edessä estäen tätä pääsemästä koneeseen. Kate kohtasi tuon samaisen miehen useaan otteeseen juonen edetessä. 

Sillä välin Dirk Gently, epämääräisin metodein työskentelevä yksityisetsivä painiskelee mitä omituisemman ongelman parissa: mitä tehdä, jos asiakkaaltasi on leikattu pää irti vain päiviä sen jälkeen, kun tämä väitti kohdanneensa yli kaksimetrisen takkutukkaisen otuksen, jolla oli vihreät silmät, sarvet päässään ja viikate. Myöhemmin juttuun sekaantuu vielä tukku jumalia, vihanhallintaongelmainen kotka ja juoma-automaatti, joka ei ole juoma-automaatti. Miten sekavaksi yksi pikku murhatutkimus voi luisua?

Let's find out, shall we? 

Kirjan juonta en tietenkään kokonaan paljasta (in your face you lazy ones), joten saatte tutustua teokseen ihan omin nokkinenne. Tämä myös siksi, etteivät nuo kiltit koululaiset käyttäisi tämänkaltaisia blogeja kirjallisuusesitelmiinsä välttyäkseen itse kirjan lukemiselta. Eli jos avasit ja luit kaiken kirjoittamani tähän asti vain siinä toivossa, että saisit luntattua juonen pääkohdat täältä, minun täytyy taputtaa sinua lohduttavasti päälaella ja tuumata: "Parempi onni ensi kerralla, laiskuri."

Oma mielipiteeni lyhyesti: Pidin tästä kirjasta kovasti, enkä malta odottaa pääseväni tutustumaan Dirk Gentlyn muihin seikkailuihin (kyllä, etsivästä on kirjoitettu useampiakin tarinoita). Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja niille, jotka osaavat arvostaa hyvää kerrontaa, hauskoja sutkautuksia ja sitä, ettei koko lukemiskokemusta tarvitse tuhlata yksityiskohtien miettimiseen ja mielessäpitämiseen. 

Katkelma kirjan alusta: 

Lentokentät ovat rumia. Jotkin ovat erittäin rumia. Muutamat yltävät rumuuteen, joka voidaan saavuttaa vain erityisponnistuksin. Rumuus johtuu siitä, että lentokentät ovat täynnä väsyneitä ja kiukkuisia ihmisiä, jotka ovat juuri huomanneet matkatavaroidensa joutuneen Murmanskiin (Murmanskin lentokenttä on ainoa poikkeus tähän muuten pätevään sääntöön), ja arkkitehdit ovat töissänsä yrittäneet heijastaa tätä asiantilaa.

He ovat koettaneet korostaa väsymys -ja äkäisyysmotiivia karkein muodoin ja hermoja repivin värein, erottaa matkustajat mahdollisimman vaivattomasti ja lopullisesti matkatavaroistaan ja perheenjäsenistään, hämmentää matkailijat nuolilla, jotka näyttävät osoittavan ikkunoihin, kaukaisiin solmiotelineisiin tai Ursa minorin senhetkiseen sijaintiin yötaivaalla ja lisäksi tuoda vesijohto -ja viemäriputket mahdollisimman hyvin esille sen korostamiseksi, että ne toimivat, sekä kätkeä lähtöporttien sijainti, luultavasti siksi, että ne eivät toimi. 

- Adams, Douglas "Sielun pitkä pimeä teehetki", sivu 7